TIETOA MEISTÄ

Kauniaisten Kokoomus ry yhdessä valtuustoryhmän kanssa:

  • huolehtii Kokoomuksen kunnallispoliittisesta toiminnasta Kauniaisissa
  • valmistelee ja hoitaa vaalitoimintaa
  • harjoittaa kokoomuslaista tiedotus-, koulutus- ja julkaisutoimintaa

Yhdistyksen johdon muodostavat yhdistyksen kokous, joita pidetään kahdesti vuodessa ja yhdistyksen hallitus, jossa on tällä hetkellä puheenjohtajien lisäksi seitsemän jäsentä ja sihteeri. Yhdistyksen hallitus ja kokoomuslaiset kaupunginvaltuutetut työskentelevät tiiviisti yhdessä.

Yhdistys on osallistunut aktiivisesti vuosien aikana Grani-päiville ja muihin kaupungin järjestämiin yhteisiin tilaisuuksiin. Yhdistys järjestää kerran vuodessa brunssin, joka on ollut suosittu syksyinen jäsentapaaminen. Mukavan yhdessäolon lisäksi brunssilla on keskusteltu ajankohtaisista asioista ministeri- tai kansanedustajavieraan johdolla. Valtakunnallisten vaalien yhteydessä kansanedustaja- ja presidenttiehdokkaat ovat aina vierailleet Kauniaisissa.

Jäsenille järjestetään toiveiden mukaan erilaisia tilaisuuksia.


Tule mukaan vaikuttamaan ja osallistumaan. Edustuksellinen demokratia voi hyvin vain elävän kansalaisvaikuttamisen varassa. Näiltä sivuilta löydät yhteystiedot Kokoomusedustajiin ja luottamushenkilöihin, klikkaa, anna palautetta, kysy, ota kantaa.