Pekka Oksanen

Eläkeläinen, tekn.tri, kuntavaaliehdokas

Olen asunut Kauniaisissa yli 50 vuotta ja haluan säilyttää kaupungin viihtyisänä ja turvallisena asuinpaikkana niin nuorille kuin vanhoillekin. Olen eläkeläinen, työelämässäni toimin tutkimus- ja kehitystehtävissä. Jäätyäni jonkin verran varhennetulle eläkkeelle toimin vielä taksinkuljettajana Helsingissä.

Kauniaisissa olen kaupunginvaltuuston varamiehenä, kulttuurivaliokunnan jäsenenä ja vanhuusneuvoston jäsenenä. Lisäksi olen jäsen Grankulla svenska kulturföreningissä. Tällä hetkellä toimin Kauniaisten kokoomuksen vaalipäällikkönä. Ilmansuojeluyhdistyksen jäsen olen vuodesta 1986.

Turvattu vanhuus

Vanhuspalvelut on hoidettu Kauniaisissa pääosin hyvin. Suurella osalla senioreita asiat ovat nyt hyvin, mutta ei kaikilla eikä varmuudella tulevaisuudessa. Kaikille yli 75-vuotiaille pitäisi laatia yksilöllinen suunnitelma, jossa selvitetään mm. mahdollisuuksia asua kotona. Tässä pitäisi selvittää, minkälaisia palveluita tarvitaan ja minkälaisilla teknologian tarjoamilla apuvälineillä turvallista kotona asumista voitaisiin tukea. Tämän selvittämisessä sekä tarvittavien laitteiden hankinnassa ja
käyttöön otossa voitaisiin käyttää apuna vapaaehtoisia asiantuntijoita. Teknologian käytöllä ei kuitenkaan tulisi korvata henkilökohtaista palvelua. Kaikille yli 75-vuotiaille tulisi antaa mahdollisuus maksuttomaan terveystarkastukseen.


Edelläkävijöiden joukkoon ilmastonmuutoksen torjunnassa, Kauniainen Hinku-verkostoon

Ihmisen toiminta muuttaa ilmastoa vakavin seurauksin. Maapallon lämpenemisen hillitseminen vaatii voimakkaita päästöjen vähennyksiä. Kaupungeilla on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kotitaloudet, teollisuus, palvelut sekä muut kaupungin toiminnot tuottavat kasvihuonekaasuja, jotka lämmittävät ilmastoa. Kauniaisilla on tiekartta kohti hiilineutraalia Grania 2035, mutta kaikkea ei kuitenkaan tarvitse keksiä ja toteuttaa itse, vaan kannattaa oppia muilta samassa tilanteessa olevilta, toisin sanoen Kauniaisten tulisi liittyä Hinku-verkostoon. Hinku-verkosto on vuonna 2008 perustettu ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden verkosto, joka kokoaa yhteen kunnianhimoisiin päästövähennyksiin sitoutuneet kunnat, ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset sekä energia- ja ilmastoalan asiantuntijat. Tavoitteena on 80 % päästövähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta.