Ulla Laitinen

Kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja, kuntavaaliehdokas

Ulla on varavaltuutettu ja jäsenenä suomenkielisessä opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunnassa sekä kulttuurivaliokunnassa.

Olen 58-vuotias opetusalan moniottelija. Päivätyöni olen tehnyt alakoulun opettajana ja pari vuotta toimin koulutuspäällikkönä aikuiskoulutuksessa. Lisäksi luottamusmiehenä toimiminen on avannut uusia näkökulmia opetuskenttään. Olen itse aktiivinen liikkuja, hiihtoa, joogaa, pilatesta ja tanssia. Iltakävelyt Galin ympäri kylän asioita pohtien hyvien ystävien kanssa.

Olen asunut Granissa liki 30-vuotta. Olen nähnyt keskustan muutoksen vanhasta ihanasta Elannon keltaisesta talosta nykyiseen ostoskeskukseen. Muistan, kun kirjaston kulmalta pääsi hiihtämällä Kasavuoren ladulle. Kaupungintalon kaavoitussuunnitelma käärmetaloineen ei minua sytytä. Minua lähellä ovat lapset ja koulutus, heille pitää turvata asianmukaiset oppimisympäristöt ja tilavat koulurakennukset. Liike on lääkettä, on mottoni, ihminen on luotu liikkumaan. Liikuntaharrastusmahdollisuudet pitää taata kaikenikäisille. Oma äitini on tällä hetkellä VillaBredassa ja olen seurannut talon elämää ennen koronaa ja korona-aikana. Sinne kaivataan virikeohjaajaa ja kuntojumpparia hoivatyöläisten rinnalle. Ei elämä saa loppua siihen, että muuttaa hoivakotiin. Oman äitini olen ottanut korona-aikaan kaikille lomille kotihoitoon, jotta fyysinen kunto ja vireystaso säilyisi.

Kauniainen pitää säilyttää ihmisen kokoisena kaupunkina, jossa on hyvä olla, onnellisuus tulee yhteisistä asioista, koko kylä kasvattaa.