Sydän on oikealla

Kansallisen Kokoomuksen kuntavaaliohjelma - me kaikki haluamme hyvinvointia, mutta miten siihen päästään?

Kokoomuksen fokus on ensin jaettavan tekemisessä ja vasta sitten jakamisessa. Miksi emme rakentaisi Suomeen maailman inhimillisintä markkinataloutta? Ilman toimivaa taloutta kunnat kuihtuvat. Niistä katoaa elämä, työpaikat ja palvelut. On muistettava, että lopulta kunnat käyttävät kuntalaisten rahoja.

Ilman kestävää taloutta meillä ei olisi maailman parasta koulua, toimivaa terveydenhuoltoa tai hyvää joukkoliikennettä. Sanomme kyllä vahvalle kuntataloudelle, ihmisten ostovoimalle, yritysten menestykselle ja kestävälle kehitykselle.

Me vastustamme kunnallisveron korotuksia. Työn verotus on Suomessa jo tapissa. Sitä ei voi enää kiristää. Sen sijaan palveluja on pystyttävä tuottamaan fiksummin ja tehokkaammin. Tahdomme tehdä kaikista kunnista yrittäjämyönteisiä.

Ilmastonmuutos on globaali kysymys, mutta konkreettiset teot tehdään usein paikallisesti kunnissa ja kaupungeissa. Kokoomus haluaa, että luonto säilyy puhtaana ja monimuotoisena tuleville sukupolville.

Me uskomme, että koulutus kantaa: perusasiat kuntoon, piste syrjäytymiselle ja kiusaamiselle. Vaadimme, että koulutilat ovat terveitä ja turvallisia. Riittävällä opettajaresurssilla turvataan oikea-aikaista matalalla kynnyksellä annettavaa tukea oppimiseen niille, jotka sitä tarvitsevat. 

Haluamme ihmiset jonoista hoitoon: uskomme kuntiin ja ihmisten vapauteen valita, vastustamme maakuntahallintoa. Vastustamme jyrkästi maakuntaveroa, koska se kiristäisi myös työn verotusta.

Kuukaudessa on päästävä hoitoon, mieluiten nopeammin. Jos palvelua ei saa määräajassa, asiakkaalle pitää tarjota palveluseteli, jolla hän voi valita, mistä hoitonsa hakee. Jokaisen mielenterveyden ongelmista kärsivän on saatava asianmukaista hoitoa ja terapiaa jo varhaisessa vaiheessa ja jo ennen vakavia ongelmia.

Lue koko Kokoomuksen kuntavaaliohjelma täältä.